tiistai 12. lokakuuta 2010

Huikea näyttelyviikonloppuu S-joella

LAUANTAI 2.10.
Meidän viikontakainen näytteoyviikonlopu seinäjoella kului hurjan nopeasti ja epätavallísesti. Ensin eläinlääkärin tarkastuksesta selviämisen jälkeen kävelimme tavalliseen tapaan kissoinemme ylös,mutta siellä selvisikin että kotikissat ovat alhaalla (ovat yleensä aikaisemmin olleet ylhäällä) ja eikun taas rappusia alaspäin. Näyttelyluetteloa selaillessani huomasin, että Miirulla ei ollut ainuttakaan kilpakumppania HCS urosten luokassa. Wilmalla oli onneksi enemmän, mutta lopulta HCS naaraita oli mamman pikkuisen lisäksi vain kaksi. Sunnuntain osalta näytti samalta. Selaillessani luetteloa vielä eteenpäin huomasin ettei näyttelyssä ollut paljon ollenkaan tuttuja näytteelleasettajia.
Päivä sujui silti joutuisasti ja kohta kiikutinkin Miirun Krisiitiina Rautiolle tuomaroitavaksi. Herra oli hieman hermostunut, mutta käyttäytyi kuitenkin. Ainoana HCS uroksena mammanpoika pääsi paneeliin ja sai hyvät arvostelut tarroilla varustettuna. Wilman vuoro oli melkein heti perään ja sain ihmetellä pikkuisen käyttäytymistä. Wilma nimittäin olisi halunnut pois pöydältä eikä ollenkaan viihtynyt. Kehujakin tuli ja Prinsessa oli kolmas. Kun siten vein Wilman häkkiin, se meni heti vessapaikkaan ja alkoi kuopia hiekkaa. Siinä oli siis syy hermostuneisuuteen.
Päivän vielä edetessä selvisi pannelijärjestys ja iloseksi yllätykseksi kotikissojen paneeli pidettiin ensimmäisenä. Miirua vastassa oli nätti täysin musta HCS naaras. Paneelissa Miiru käyttäytyi suht rauhallisesti ja jännityksen tiivistyessä viikonlopun ensimmäinen yllätys koitti. Miiru sai tuomareilta 2/3 ääniä ja oli BIS, näyttelyn paras kotikissa! Mamma oli mustavalkoisesta todella ylpeä ja antoi tietenkin heti nameja! =)

SUNNUNTAI 3.10.
Sunnuntai aamuna raahauduttiin jälleen Seinäjoen raviradalle. Heitin kissat häkkeihin ja päätin heti aamusta shoppailla. Käteen tarttui jonkin verran märkäruokaa ja ostin myös uuden lelun pikkuisille, sekä ihanan pehmoisen pinkin pedin, joka on ollut jo kovassa käytössä.
Aika kului taas sukkelaa ja Miirun vuoro tuli käväistä, jo ennestään tutun tuomarin, Arja Martikaisen pöydällä yläkerrassa. Tuolloin poika oli paljon rauhallisempi ja käyttäytyi siivosti saaden mainiot arvostelut. Ilman kilpailua Miiru pääsi jälleen paneeliin.
Wilman vuoro koitti ja sitäkin tuomaroi Martikainen. HCS naaraita oli jälleen kolme. Peinsessakin otti pöydällä ylättävän rennosti Kehuja tuli paljon turkin kunnosta ja kuvioinnista, sekä luonteesta. Kolmesta lyhytkarvanaaraasta valittiin paras ja sain yllättyä iloisesti tuomarin valinnasta. Hän tiputti kaksi kissa Wilma Wilhelmiinan ympäriltä ja julisti Wilman nominoiduksi! Eikä siinä vielä kaikki vaan Prinsessa verrattiin myös näyttelyn ainoaan pitkäkarvaan ja näistä rakas mamman pikku Wilma pääsi paneeliin!! Paneelista tulikin sitten todella jänniittävä kun omat kissat kisasivat vastakkain. ;)

Paneelijärjestys oli sama kuin edellisenä päivänä ja kotikissojen BIS valittiin ensin. Kolme tuomaria kävivät kukin vuoronperään tarkastelemassa rauhallisesti käyttäytyviä kissoja. Tuomareiden tehtyä päätökset nousi kaikkien tuomareiden laput ylös ja samassa selvisi ettö Wilma oli yksimielisesti BIS = Best In Show! Mamma oli hurjan ylpeä kaksikostaan ja tietenkin on vieläkin!

Näyttelyviikonlopun saldo oli siis huikea..

W: KK3, NOM & BIS
M: 2xNOM & BIS

Kuvat ovat nyt toisella koneella, että laitan niitä sitten myöhemmin ja siinä samalla sitten molempien kissojen ja molempien päivien arvostelut näkyviin.

perjantai 1. lokakuuta 2010

Huomenna näytelmiin!!

Meidän bloggaustauko nyt vähän venähti ja ehti kuukausi vierähtää ilman blogin parissa hääräystä, mutta ollaan nyt sitten takaisin! Syksykin on jo saapunut ja puiden lehdet vaihtaneet väriä. Miirun synttäripäivä meni rennosti ja kultapoika puuhaili innoissaan aktivointileikkien kanssa ja välillä herkkuja syöden.

Säikähdin tuossa edellisen kuun alkupuolella että Wilman rokotukset on menneet vanhaksi. Aloin jo laskea päiviä, että pääseekö prinsessa näyttelyyn jos rokottaa silloin. Onneksi näyttelyyn oli vielä reilu kuukausi ja nyt sitten viikonloppuna suunnataan kahden kissan voimin kohti Seinäjokea. Näytelmiin lähtee siis wilma ja Miiru ja toivotavasti nähdään paljon tuttuja taas pitkästä aikaa! :)

Vahvistuksien kanssakin kävi niin että ehdin nekin jo välissä hukkamaan ja tänään taas järkytyin kun niitä ei meinannut löytyä mistään. Onneksi pienen penkomisen jälkeen ne lojuvat nyt tuossa vieressä odotamassa, että sujautan ne lukkuun.

Lauantain tuomarista ilahduin toden teolla, kun lukaisin vahvistuskirjeestä Kristiina Raution nimen! Tätä tuomaria olen toivonut jo kauan ja vihdoin toiveeni toteutui! Molemmilla siis lauantaina Rautio. Sunnuntaina mukava vanha tuttu Arja Martikainen tuomaroi molempia HCS kissoja (sekä uroksia että naaraita). Miirulla Arja on ollut muistaakseni kaksi kertaa ja Wilmalla kerran.

Mitään kuvia en nyt valitettavasti pysty laittaa kun kirjoittelen tällä meidän upouudella koneella ja täänne en ole mitään ehtinyt vielä lataamaan. Kuulumisiakaan ei sitten sen enempää sillä laukku on edelleen pakkaamatta. Tutuille, jotka S-joelle on tulossa, sellaisia terveisiä että huomenna/ylihuomenna nähdään!