(Koko poppoo)
Tää vuosi on ollut toosi aintoisa ja mukava. Ollaan saatu vähän skarpattua tän bloginkin suhteen. Äsken blogia selaillessa huomasin, että tämä on nyt 45. postaus, kun taas viimevuonna niitä saatiin aikaiseksi vaan yhdeksän. Päivityksien laadusta nyt sitten tiedetä, mutta ainakin määrä näyttää ihan kohtuu hyvältä.
Paljon ollaan saatu myös uusia lukijoita ja näyttelytuttavuuksia, sekä löydetty upeita blgeja seurattavaksi. Kiitokset teille tästä vuodesta ja palaillaan asiaan jälleen ensivuoden puolella. Koittakaa pärjäillä paukkuäänten keskellä. Kaapit on tarkoitettu tätä yötä varten! Teille kaikille oikein ihanaa ja onnellista uutta vuotta 2013!
maanantai 31. joulukuuta 2012
sunnuntai 30. joulukuuta 2012
Rauhalliset joulukuulumiset ja muuta pulinaa
(Kirjoittajat: Poppoon katit)
Meidän joulu kului toosi kivoissa ja rauhallissa tunnelmissa. Saatiin paaljon hyvää ruokaa ja herkkuja. Niin, tietysti rapsuja unotamatta. Eikö nuo oo melkein parasta mitä kissa voi lahjaksi saada? Saatiin me pari oikein konkreettista lahjapakettiakin. Niistä kuoriutui tietenkin ruokaa. Toisesta paketista tuli viisi Natures Menu märkäruoka pussukkaa, jotka mamma oli saanut lahjaksi osallistumisesta suureen kissakyselyyn ja siitä toisesta saatiin sitten saman ruokamerkin nameja.
Viisi vapaavalintaista märkäruokapussia.
Uudet joululahjanamit, jotka uppos tottakai meille kaikille!
Sitten vuorossa pari kuvaa perinteisistä joululeikesitä:
Mitäs te saitte lahjaksi? :)
(Mamma)
Sitten niihin pikaisiin aikaisempiin kuulumisiin. Elikkä 10.-11.11. oltiin seinäjoen raviradalla näytelmissä ja sieltä Wilma sai huikeat pisteet vuoden kissakilpailua varten. Tyttö nimittäin oli lauantaina NOM (paras lyhytkarvanaaras) ja sunnuntaina NOM ja BIS (Näyttelyn paras kotikissa). Kotikissojen edustus oli aika niukka.
Lauantaina Anne Paloluoma kruunasi Wilman NOM:iksi vaikka tyttö olikin kauttaaltaan järkyttynyt pöydällä istuskelevasta muukalaisesta. Nimittäin kissapatsaasta. Sitä piti pari kertaa läpsäistä ja varmuuden vuoksi vielä näyttää sihinällä ja murinalla, kuka sillä pöydällä määräsi. Onneksi turkin laatu pelasti tilanteen ja tällä oljenkorrella tyttö pääsi paneeliin. Siellä vastuksena oli hurjan komea tabbypoika, joka olikin meidän häkkinaapuri.
Siinä meidän häkkinaapurikomistus ja Wilma yhteiskuvassa. :)
Sunnuntaina puolestaan ei enää kissapatsaat kiusanneet Marta Ziemianskan pöydällä, koska niitä ei ollut... Vastustajia oli tälläkertaa vain yksi ja jälleen kissan kunto ratkaisi tilanteen. Wilma oli jälleen paneelissa ja mamma aivan pyörryksissä.
Kummempia ei ole tainnut tällä tantereella tapahtuakaan. Paitsi perinteinen ensimmäinen talviulkoilu, jolloin karvatit kulkee vain aurattuja alueita pitkin ja ottaa pari askelta lumikinokseen, jonka jälkeen peruuttaa takaisin. Lumi on ihnhottavan kylmää ja märkää.
Huomenna palaillaan uuden vuoden toivotteluiden kera!

maanantai 24. joulukuuta 2012
Hyvää joulua!
Suokaa anteeksi yli kuukauden kestänyt blogitauko. Ollaan oltu huonoja bloggaajia ihan vaan sen takia, että mammalla on ollut niin paljon kaikkia opiskeluun liittyviä juttuja, töitä ja vielä joulukiireitä, ettei blogille ole oikein riittänyt aikaa. Muihin tauon aikana tapahtuneisiin mullistuksiin perehdytetään teidät välipäivinä (samoin kommentteihin vastailu tapahtuu silloin), mutta mainittakoon kaikille ihmetelleille, että viikon parhaat päivittyy nykyään loppuviikosta (pe-su).
Meidän jouluaattoa on vietelty perinteiseen mallin. Ollaan saatu broikun suikaleita aamupalaksi ja illalla on luvassa possunsuikaleita. Lisäksi ekstrana ollaan saatu kaikenlaisia nameja ja kinkkua herkkupaloiksi. Jonkinlainen lahjakin meitä odottaa tuolla kuusen alla, että sitä odottelemme jännityksellä! Mitenkäs teidän aatto on sujunut?
Nyt on kuitenkin aika toivotella toosi hyvät ja kinkkurikkaat joulut teille kaikille ihanille lukijoille! Nauttikaa rapsuista ja joulutunnelmasta! :)
Tänäkin vuonna (joulukoristeista hämmentynyt) Miiru toimii kuvallisen joulutervehdyksen välittäjänä.
Edit. 18:59
Tässä postauksessa kiitetään vielä toosipaljon Myrskyä, jolta ollaan saatu jo 19. marraskuuta tällainen tunnustus:
Tunnustuksen saajan pitää:
1. Pitää kiittää tunnustuksen antajaa
2. Antaa tunnustus kahdeksalle bloggaajalle
3. Ilmoittaa näille kahdeksalle tunnustuksesta
4. Kertoa kahdeksan satunnaista asiaa itsestään
Tällä kertaa tämän saa tästä ottaa itselleen kuka haluaa, koska meidän kaikki lukijat on niin huippuja :)
Tässä tulee kahdeksan satunnaista asiaa poppoosta:
-Joka ikinen kerta kirjaa lukiessani Wilma köllähtää kirjan päälle maata eikä postu ennenkun sen siitä siirtää.
-Miuku inhoaa kermaviiliä ehkäpä yli kaiken.
-Aina valjastelulle lähdettäessä Wilma juoksee portaat alas kuin joku jahtaisi.
-Meidän kissapoppoolla on yhteensä 16 tassua, joilla kulutetaan talon lattiaa.
-Sauna on yksi parhaimmista päikkäripaikoista.
-Wilma on ihan hulluna vessapaperirulliin ja näitä kahta ei voi jättää enää kaksistaan samaan huoneeseen. Muuten paperirulla joutuu kokea kamalan kohtalon.
-Miiru säikkyy joskus ihmisten kenkiä. Poika lähestyy niitä hitaasti ja läpsäisee sitten tassullaan ihan varmuuden vuoksi.
-Mirri menee täysin sekaisin minttunapeista ja niiden ansiosta tytöstä onkin tullut poppoon taitavin temppuilija. Rouvalta luonnistuu niin tassun anto kuin kahdella jalalla seisominenkin.

perjantai 2. marraskuuta 2012
Villapaita esittäytyy
(Kirjoittaja: Bediitta)
Kesällä kirjoitin postauksen tekemästäni kissojen villapaidasta. Lupailin tällöin, että saisitte myöhemmin nähdä kuvia ja nyt vihdoin on ollut otolliset maisemat ottaa niitä ensilumessa. Ehkä kissatkin tykkäävät enemmän kulkea paita päällä pakkasessa, kuin helteessä. Wilma on sellainenkin vilukissa, että ei pistänyt pahakseen, kun villapaita puettiin jo -5 asteen pakkasella. Normaalisti pakkasta saa olla aika runsaasti, että kissoja alan villapaitaan pukemaan. Tässä kuitenkin kuvausten materiaalia nähtävillä. :)
(Ja jos jonkun teistä lukijoista sormet syyhyävät kutomaan villapaitaa, mutta ohjeita ei löydy mistään, niin klikkailkaapa itsenne vanhan villapaita postauksen kautta ohjesivulle.)

lauantai 27. lokakuuta 2012
Miten valmistaudumme talveen?
(Kirjoittaja(t): Poppoon karvatit)
1. Täyttämällä mahan säiliöt ruoholla, jotta sitä riittää pötsissä talven yli.
2. Teroittamalla kynnet superteräviksi, koska talven aikana ulkoilut vähenevät ja lyhenevät ja sen seurauksena joutuu käyttää teroittimena sisällä jököttävää kiipeilypuuta (se on tietenkin sata kertaa huonompi vaihtoetho, kun oikea ulkona huojuva puu!).
2+ tietenkin täytyy testata tuliko kynsistä tarpeeksi terävät!
3. Tutkimalla tarkoin kaikki mahdolliset paikat, jotka saattavat peittyä talven aikana lumeen...
4. ...ja tietenkin merkaamalla ne omallahajullaan tuoksullaan
5. Vaanimalla lehtien seassa, kun maastoutuminen on vielä (vähän) uskottavampaa kuin valkoisessa talvimaisemassa. (Teillä valkoisilla lukijoilla maastoutuminen talvella onkin aivan eri juttu:))
6. Piiloutumalla kasvien sekaan, kun se on vielä mahdollista!
Mitenkäs teillä ollaan valmistauduttu talveen?
Syyskuvia sisältävän postauksen ajateltiin sopivan vielä tähän kohtaan, vaikka ensilumi on saartanut jo ainakin tämän poppoon valtakunnan...
Ps. Viikon parhaat -sivulla mainostetut kilpailut ovat vielä hetken käynnissä, joten, jos et ole vielä jaksanut/innostunut/tiennyt kilpailusta, niin vielä ehtii osallistumaan!
-Suuri kissatutkimus (Voita 100e lahjakortti M&M:iin)7.11.2012 asti.
-Mjaun kuvakilpailu (osallistu joko äänestämällä ja/tai lähettämällä kuva kissastasi) 31.12.2012 asti.
Ps2. Näistä peeässistä taitaa näköjään tulla jo vakituisia postauksen lopetuksia, kun niitä on esiintynyt lähiaikoina niin runsaasti... (ja se ei ole kylläkään ollut tarkoituksenmukaista)
1. Täyttämällä mahan säiliöt ruoholla, jotta sitä riittää pötsissä talven yli.
2. Teroittamalla kynnet superteräviksi, koska talven aikana ulkoilut vähenevät ja lyhenevät ja sen seurauksena joutuu käyttää teroittimena sisällä jököttävää kiipeilypuuta (se on tietenkin sata kertaa huonompi vaihtoetho, kun oikea ulkona huojuva puu!).
2+ tietenkin täytyy testata tuliko kynsistä tarpeeksi terävät!
3. Tutkimalla tarkoin kaikki mahdolliset paikat, jotka saattavat peittyä talven aikana lumeen...
4. ...ja tietenkin merkaamalla ne omalla
5. Vaanimalla lehtien seassa, kun maastoutuminen on vielä (vähän) uskottavampaa kuin valkoisessa talvimaisemassa. (Teillä valkoisilla lukijoilla maastoutuminen talvella onkin aivan eri juttu:))
6. Piiloutumalla kasvien sekaan, kun se on vielä mahdollista!
Mitenkäs teillä ollaan valmistauduttu talveen?
Syyskuvia sisältävän postauksen ajateltiin sopivan vielä tähän kohtaan, vaikka ensilumi on saartanut jo ainakin tämän poppoon valtakunnan...
Ps. Viikon parhaat -sivulla mainostetut kilpailut ovat vielä hetken käynnissä, joten, jos et ole vielä jaksanut/innostunut/tiennyt kilpailusta, niin vielä ehtii osallistumaan!
-Suuri kissatutkimus (Voita 100e lahjakortti M&M:iin)7.11.2012 asti.
-Mjaun kuvakilpailu (osallistu joko äänestämällä ja/tai lähettämällä kuva kissastasi) 31.12.2012 asti.
Ps2. Näistä peeässistä taitaa näköjään tulla jo vakituisia postauksen lopetuksia, kun niitä on esiintynyt lähiaikoina niin runsaasti... (ja se ei ole kylläkään ollut tarkoituksenmukaista)
keskiviikko 24. lokakuuta 2012
Huippukissa haussa
Tällä viikolla huippukissa haussa -tv sarjasta tutut Miiru ja Wilma Wilhelmiina poseerasivat kuuluisan kuvaajan Ms. Bediittan kameralle. Kuvauksien tarkoituksena oli saada mahdollisimman kissamaisenkaunis/komea lopputulos ja malleilla oli haasteena tuoda esiin maailmankuulujen suunnitelijoiden valmistamia Kissas:in ja Eskimon asuja. Kuvaukset jätjestettiin hyisessä syysilmassa.
Miirulla on kuvassa päällään Eskimoiden suunniitelema frakki. Suunnittelijat ovat kertoneet saaneensa inspiraation mustavalkoiseen frakkiin pingviineiltä. Myös valkoinen aluspaita (joka kuvassa näkyy kaulan alla), sekä lyhyet valkoiset nilkkasukat ovat kallisarvoisen Eskimo-merkin asusteita.
Wilma Wilhelmiinan yllä on tyttömäisen kaunis turkki Kissas-merkin suunnittelijoilta. He puolestaan ovat ottaneet mallia gepardeilta. Turkki on aitoa tekoturkista (okei, okei aitoa kissanturkkia...) Vaatekappale on tarkoitettu talviseen ja kylmään säähän. Lisäasuna Wilmalla on turkin alla (näkyy mahapuolella ja kaulassa) gepardi-kuvioinen potkupuku. Jalkoihin on silti tungettu valkoiset nilkkasukat ja kaulaan valkoinen kolmio-huivi. Nämäkin molemmat ovat Kissas:in suunnittelemia.
Tuomareilla on vain positiivista sanottavaa näistä huippukissa haussa -kokelaista.
He kommentoivat Miirun katseen olevan upean tyhjä ja hänen esittelevän taidokkaasti vaatekappaleita. Kuvauksissa kissan kommentoidaan olleen super oma-aloitteinen ja piiloutuvan hienosti lehtien taakse.
Wilma Wilhelmiinaa kehuttiin siitä, ettei tyttö aina muistanut esitellä vaatteitaan ja jos häntä ohjasi, tyttö suuttui kääntäen kiiltävän selkänsä kameralle. Ilmeet olivat monipuolisia ja muistikortille saatiin monta huippukissakasta kuvaa!
Ps. Laitettiin kuun alussa postiin Seinäjoen näyttelyilmot ja nyt POH-KIS:in sivuille on ilmestynyt tuomarijako. Nopeaa toimintaa! Wilmalla on lauantaina tuomarina Anne Paloluoma ja sunnuntaina Marta Ziemianska. Niinjuu, niille laiskoille, jotka eivät jaksaneet kutsulinkkiä avata, tiedoksi, että näyttelyiden ajankohta on siis 10.-11.11. eli jo parin viikon kuluttua Wilma joutuu puunattavaksi. :)

lauantai 6. lokakuuta 2012
Syyskuvia
Tähän väliin lykätään nyt meidän pakolliset jokavuotiset syyskuvat. (Jokavuotiset, vaikka ne viimevuonna taisivatkin jäädä väliin...) Muistin, että näitä "vuodenaikakuvia" meillä on ollut enemmänkin, mutta loppujen lopuksi ei arkistoista edes löytynyt montaa. :o Elikkä siis, Miuku ja Miiru esittelevät syysturkkejaan:
"Paparazzit pois, kiitos"
"Hei, nyt oikeesti!"
Ps. Meidän tietokone lähtee tänään (jälleen) korjattavaksi. Siispä tiistaihin joudutaan ainakin olemaan ilman päivittelyjä. Yritetään saada joku toinen kone hetkeksi käyttöön, että saadaan ensiviikon parhaat päivitettyä. Jos ei muuten niin sitten kirjastoon mars.
Hyvää lauantain jatkoa!

tiistai 2. lokakuuta 2012
Tampereen kauneuskilpailut
Viikonloppuna lupailtu raportti jäi nyt vasta tälle tiistaille kiitos aina yhtä ihanan nettikatkoksen...
Nyt sitten vihdoin jonkin näköistä raporttia meidän kahden viikon takaisesta näytelmäretkestä Tampereelle. Käytiin tosiaan sunnuntaina pyörähtämässä Raholan liikuntakeskuksessa.
Aamu alkoi kovassa kiireessä ja myöhästymisen pelossa, mutta saaavuimme kuitenkin loppujenlopuksi ajoissa perille. Näyttely lähti takkuisasti käyntiin, kun vahvistuskirjeen kanssa tuli kaiken näköistä ongelmaa, jota selviteltiin sihteeristössä monen ihmisen kera. Kuitenkin kiitos PIROK:in mahtavan henkilökunnan (ei todellakaan ole ensimmäinen kerta, kun huomaan kuinka hieno porukka toimikunnasta löytyy!) päästiin jatkamaan meidän näyttelypäivää normaaliin tapaan. Päivä poikkesi kuitenkin lähes heti verhojen asettelun jälkeen normaalista, kun tuomari ilmoitti arvostelevansa kotikissat poikkeuksellisesti ensimmäisinä.
Siinä sitten kiikutettiin Wilmaa pöydälle sunnuntaipäivän ensimmäisenä tunteina, joskus vähän 10 jälkeen. Tytön asenne tähän oli "onks pakko, mua ei kiinnostais nyt yhtään". Sen seurauksena Wilma käpertyi tuomarille keimailun sijaan mamman eteen kertoen ilmeillään ja eleillään, että nyt ei kiitos tälläistä touhua. Tällä asenteella sijoitus oli 4./4. Nooh, ei siinä. Kokemusta kokemusta.
Wilmasta ei saatu oikein kunnollista kuvaa mutta tähän loppuun vielä pari otosta muista kattuksista. Kovin paljo en näyttelyssä kuvaillut, mutta pitää katsoa, jos onnistuneita kuvia on sen verran, että sietäisi laittaa photobukettiin. Linkkiä albumiin sitten myöhemmin jos tulee nuo kuvat latailtua.
Ps. Arvosteluseteli ei ole nyt saatavillani, joten sen joudun jättämään johonkin toiseen postaukseen.
Ps2. Kauhistus tuota kirjoitusvirehiden määrää. :D Tulin korjailemaan niitä nyt vähän jälkikäteen..

keskiviikko 26. syyskuuta 2012
Puoli kymmenen pikauutiset
Miirunpoppoon kuningaskunnassa on kaikki hyvin lukuunottamatta alkuviikkoista järkyttävää skandaalia, jonka prinsessa Wilma Wilhelmiina aiheutti. Tyttö meni ja pissasi palvelija-mamman oleskelutilassa sijaitsevaan säkkituoliin! Palvelija on tapahtumasta edelleen hyvin järkyttynyt. Prinsessa kuittaa kuitenkin aiheen kommentilla: "Säkkituoli muotoutui hyvin kuopaksi ja sen ruskea väri toi mieleeni aivan kesäisen mullan. Ajattelin, että se on täydellinen pissapaikka." Vastaavaa ei olla ennemmin tässä kuningaskunnassa nähty.
Toinen uutinen koskien kuningasperhettä on piakkoin tapahtuva madotus. Kuningas Miiru osoitti aiemmat epäilyt madotuksesta aiheellisiksi nähdessään tänään iltapäivällä keittiön pöydän päällä Drontal -rasioita. Uutinen on kauhistuttanut kissakuntaa ja he epäilevät tämän olevan kosto Wilma Wilhelmiinan aiheuttamasta häslingistä. Siitä, onko kyseessä oikeasti kosto, ei olla saatu varmuutta.
Näin uutisten loppuun vielä pari ilmoitus asiaa. Tämä poppoon päiväkirja jatkaa viikonloppuun asti hiljaiseloa. Lauantaina on kuitenkin luvassa tuloksia, kuvia ja reportaasi prinsessa Wilman kauneuskilpailuista. Viikon parhaat -sivulta puolestaan löytyy tällä kertaa vähän rennompaa materiaalia.
Sitten päivän kuvaan, joka osoittaa sen, että prinsessa Wilma Wilhelmiina ei osoita minkäänlaisia katumuksen eleitä tekojansa koskien:
EDIT. 1.10. Valitettavan nettikatkoksen vuoksi palaamme asiaan vasta huomenna! :(

torstai 6. syyskuuta 2012
Otetaan-annetaan, ostetaan-myydään
(Kirjoittaja: Bediitta (mamma))
Tulinpa vielä pikaisesti jakamaan tämän päivän tyrmistykseni teille. Käydessäni päivällä marketissa vähän ostoksilla ja lapattuani ostokset pussiin kävelin katsastamaan ilmoitustaulun ilmoitukset. Melkeimpä kaikki oli perus kauraa kunnes silmiini pisti ilmoitus: "OTAN KISSANPENTUJA ALLE 3KK (puh.nro)" Koneella tehty viesti valkoisella paperilla oli sanasta sanaan juuri tuossa muodossa ja caps lockilla kirjoitettuna. Sanompa vaan, että ei huhhuh...
Asiasta vihiä saaneen Wilman keskuudessa uutinen aiheutti paheksuntaa:
Teillä kokemusta yhtä pöyristyttävistä ilmoituksista?

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)