maanantai 19. heinäkuuta 2010

Oulun näytelmät



Vihdoin ehdin tulla kirjoittamaan raportin Oulusta. Kyllä aika vaan kuluu nopsaan kun tuostakin näytelystä on jo kaksi viikkoa!

Nonii eili auto tosiaan startatiin aikaisin aamulla. 311 km:n näyttelymatka sujui hienosta, mitä Wilma nyt vähän ilmoitteli olemassaolostaan alkumatkalla. Ilman kakkoja ja pisuja päästiin pitkän ajamisen jälkeen perille ja rinsessa sijoitettiin viileään (ja pimeään) nurkkaan näyttelypaikan alakertaan. Onneksi saatiin tutuilta vinkkiä, että alhaalla olisi viileämpää ja ylhäällä tulisi olemaan pakahduttavan kuuma. Sijoittuminen olikin siis sillä selvä.



Päivä sujui yllättävän nopeasti eikä ehditty edes paljon tuttujen kanssa jutustelemaan. Ennen arvostelua ehdin kyllä kauhistelemaan Wilman karvanlähtöä! Paita oli tyystin peittynyt tabby-kissan karvoihin, kun Wilmaa piti sylissä... ei hyvä.

Kisa paneelipaikasta käytiin kolmen kauniin HCS naaraan kesken ja Sirpa Lindelöf sai päättä voittajan. Wilma oli hermostunut ennen arvostelua ja pöydälläkin pari ensimmäistä minuuttia meni kauhistellessa. Onneksi pienen alkujäykkyyden jälkeen pikkuinen rentoutui ja alkoi puskea ja kiehnätä tuomaria. Kehuja tuli paljon karvanlähdöstä huolimatta. Paneeliin pääsi Susanna, Wilma oli hyvän käyttäytymisen onsiosta toinen ja Kristiina kolmas.



Arvostelusetelissä luki...

Tyyppi: Nice harmony in blody.
Pää: Ex look, soft jotain.., Ex jotain..
Silmät: Ex colour & shape.
Korvat: Alert setting, ex shape.
Turkki: Ex colour, ex pattern, nice density(?)
Häntä: Excellent.
Kunto: Excellent.
Yleisvaikutelma: Sweet, nice size.
Arvostelutulos: 2.

Loppupäivä Wilmalla meni häkissä loikoillessa.



Loppumatka sujui ilman tabby-kisun miu-ääniä vaikka kierrettiinkin hieman pitemmän kautta.


Takapenkiltä kuului vain kova kuorsaus. ;)

lauantai 3. heinäkuuta 2010

Huomenna Ouluun!

Kyllä mamma on nyt ylpeä Wilma-neidistä, joka antoi leikata kynnet miutta mautta ja vielä pysyi kokajan paikallaan ja operaatio oli nopeasti ohi. Pestäkin antoi oikein kiltisti. Taitaa rinsessalla olla niin tuoressa muistissa tuo Jämsään puunaus ettei neiti turhaa viitsinyt huutaa ja tehdä pesua hankalaksi rimpuilemalla.


"Oliko pakko taas pestä, nyt on kauhea kuivaamis operaatio edessä!"

Päätettiin nyt siis sitten lähteä Ouluun vaikka taitaa kesän lämpimin päivä mennä sisällä näyttelyssä. No eipä siinä mitään, mikäs siellä näyttelyssä tuttujen kanssa jutellessa ja kauniita kissoja silitellessä ja katsellessa.

Herätys on siis aamulla kello kolme ja sitten lähdetään ajelemaan kohti Oulua. Hieman jännittää kuinka Wilma jaksaa matkustaa 4-5 tuntia boksissa per suunta mutta eiköhän se hyvin mene, toivotaan ainakin. Ouluun tuleville, huomenna nähdään! :)

Ai niin Wilmaa tuomarioi Sirpa Linedelöf. Aivan uusi tuttavuus jälleen.

perjantai 2. heinäkuuta 2010

Vihdoin raporttia Jämsästä...



Oikein taas hävettää kun Jämsän näyttelystä on pian kuukausi ja vasta nyt ehdin tulla laittamaan raporttia. Kyllä aika vaan menee nopeasti...

Noh niin näyttelypäivä siis kului saman vanhan kaava mukaan (toistan nyt vielä vaíkka kaikki jo varmaan osaavatkin sen vaikka unissaan...) tuttavien kanssa jutellen, kuvaillen ja fiilistellen, sekä ostoksia tehden. Tietysti Wilmakin käväisi pöydällä.

Tuomari Lone Lund sai arvostella kahta kaunista HCS naarasta, Wilma Wilhelmiinaa ja Susannaa. Wilma oli harvinaisen hermostunut, mutta kuitenkin pysyi suht rauhallisena.



Tällaista mieltä Lund oli Wilmasta

Tyyppi: Lovely, Well balanced lady. Medium ...+ body
Pää: Sweet expression a little out of balance with the body ... should be stronger.
Silmät: Medium in size lemon shape (?) clear colour.
Korvat: Small, open, well plated
Turkki: Fine.
Häntä: Good length & shape
Kunto: Ex.
Yleisvaikutelma: Sweet alert.

Arvostelutulos 2.

Siinähän se jo tulikin, että toiseksi meidän rinsessa tuli. Mamma on kuitenkin ihan tyytyväinen arvosteluun ja ei ykkös sijaa oltaisi saatukaan tuollaisella hermostuneisuudella.


Häkissä oltiin sitten näin rentona..

Kaikin puolin tosi mukava reissu. Ei se oranssihtava valokaan haitannut vaikkakin kuvista tuli hieman oransseja, mutta mitäpä tuosta.

Ylihuomenna sitten olisi tarkoitus lähteä Ouluun. Se ei kuitenkaan aivan 100 prosenttisen varmaa ole, kun on luvattu aivan hellesäitä, mutta huomenna sitten raporttia siitä. ;)

Ps. Näyttely albumista löytyy vielä pari kuvaa lisää!