Se pistää miettimään...

Tänne on satanut niin paljon lunta, että sain päivällä otettua itseä niskasta kiinni ja niin vaan lähdin ulos hiihämään. Nauttiessani pienestä pakkasesta ja liikunnan riemusta puhelin soi ja rimpauttelin ystvälle takaisin, kun en ollut ehtinyt vastaamaan. No, siinä sitten juttelmme niitä näitä ja ystäväni, joka ei kauheasti kissoista pidä, sai sanottua kutakuinkin tällaiset sanat suustaan: "Mä kävin tänään yhden tyypin luona ja niillä oli paljon ihanampia kissoja kuin sulla! Mä jopa tykkäsin niistä! Ne oli niin läskejä, laiskoja ja söpöjä! Sun pitäs lopettaa kissojen ruokavalion tarkkailu, eikä kannattais syöttää niille mitään lihoja ja erityisruokia." En ottanut tuosta itseeni, koska tyyppi nyt on mikä on. Enkä myöskään alkanut saarnaamaan kissan ruokinnasta, koska tiesin että siitä syttyisi kova kiista, ekä kaverini mieltä saisi muutettua..

Siinä sauvojen upotessa lumeen vuoron perään ja liikutellessani suksia aloin miettiä kuinka harva oikeasti jaksaa panostaa kissaan ja sen elämään. Monille kissa on vaan lemmikki, jolle ostetaan markettien halvinta katinmönjää ja eläin, jota monet lihottavat, että saisi siitä omasta mielestään suloisen. Toiset ottaa karvatin voidakseen sanoa, että minulla on kissa. Moniko oikeasti ajattelee kissan parasta?
Kovin moni ei jaksa ennen sen hankintaa etsiä minkäänlaista tietoa siitä, miten kissaa hoidetaan tai miten sitä ruokitaan. Kaikki hoitavat kissaa kuullun ja oletuksen mukaan. Tämän vuoksi kerron ja laitan vielä paperille muutamia hoito ja ruokinta ohjeita, kun meiltä lähtee pentu uuteen kotiin. Monet sanovat (tai vähintään miettivät omassa päässään) että olen friikki. Ajattelenhan vain kissan parasta. En ole ihminen, joka soittaa eläinsuojelu yhdistykselle tai heittää kovan saarnan, jos kissan päästää ulos vapaasti tai, jos sitä ei ruoki täysin oikein. Omistajan oma asia, vaikka se pitääkin välillä meikäläistä miettimään.

Kun sanon uusille ihmisille käyväni näyttelyissä kissani kanssa, heidän reaktionsa on joko: "Sehän on varmasti mielenkiintoista ja erilaista/upeaa." Tai sitten: "Oot hulluu, kuinka sä jaksat." Myös yleensä seuraavana tyyppi heittää kysymyksen "mikä rotukissa sulla oikein on?" En ala tässä nyt päivittelemään, että miksi ihmiset eivät tajua, että kotikissojakin voi käyttää näyttelyissä. Se on ihan ymmärrettävää ettei monikaan sitä teidä, mutta kuitenkin aika outoa ettei paljon kukaan sitä tiedä. Ihmisillä on jonkinlainen stereotypia siitä, että näyttelytettävä kissa on rotukissa, mikä on ihan ok, onhan suurin osa näyttelyiden kissoista rotukissoja.

Silloin tällöin, välillä aika useinkin (varsinkin jos on ollut pitkä näyttelytauko) tulee kova ikävä kaikkia kissaihmisiä ja näyttelyistä saatuja ystäviä. Hyvin harva ei-kissaihminen jaksaa kuunnella juttuja siitä, kuinka karvavauva putosi vessanpönttöön tai lohduttaa huolestunutta mammaa, joka kertoo ettei kissan kakka ole viikkoon ollut kiinteää vaan pelkkää ruikkua. Myös kun täpinöin ja olen innoissani siitä, että ensi viikonloppuna on näyttely jossain kaukana, hurjan moni sanoo siihen: "Kuinka sä jaksat kuskata sun kattia jossain 400km:n päässä, ostaisit sillä rahalla vaatteita itselles!" ja "Et oo tosissas, mä en ikimaailmassa lähtis." Tällöin todella kaipaa kipeästi kaikkia "kissaystäviä". Onneksi jotkut sentään osaa olla välillä edes vähän kiinnostuneita asiasta.

Mieltä ei myöskään koskaan lämmitä suraavat lausahdukset:
"Täälä haisee kauheelle" = Joku herkkänokka haistanut kissanhiekkalaatikosta siivoamattoman pissan tai kakan joka ei omaan nenään edes haise. Usein myös tuohon liitetään "Noi kissat haisee!"(Jälleen haisee hiekkalaatikko, EI kissat!)

"Varmaan te joudutte aina olla näyttelyissä näin kauan. TYLSÄÄ! Eikö täälä oo minkäänlaista ohjelmaa!?" = Tullut muutaman sukulaisen ja ystävän suusta, jotka on pyörähtäneet näyttelyissä katsomassa tai olleet seuranani koko päivän omasta pyynnöstään. Tulee vaan olo, että miksi ihmeessä lähdit mukaan! Onhan nuo päivät kieltämättä pitkiä, mutta kyllä ne loppujenlopuksi aika nopeasti menee tuttujen kanssa rupatellessa ja arvosteluja seuraillessa. Joskus saisivat pitää suunsa kiinni, koska ei heitä näyttelyyn pakotettu ja pitkien päivien ei pitäisi paljon heitä liikuttaa, kun tuskin ovat enää toista kertaa tulossa. Voisivat joskus myös ymmärtää, että se mikä heitä ei kiinnosta saattaa minua kiinnostaa. Eli ei tarvitse piilohaukkua mun kiinnostuksen kohteita. Ymmärrän toki sen, että heitä ei kiinnosta eikä mielestäni tarvitsekkaan.

"Voisit koko näyttely ajan shoppailemassa, kun niin kauas menet tai vaikka nukkua kotona! Se olis paljon järkevämpää" = Tämä tulee usein edellisen lausahduksen jatkeena tai kommenttina sen jälkeen, kun kerron meneväni näyttelyyn. Jokainen ilmaiskoon omat mielipiteensä, mutta joskus alkaa keittää, varsinkin kun lausahdukset on kuultu niin useasti.

Olisi kiva kuulla muidenkin mielipiteitä asiasta tai vaikka omia kokemuksia. :)

Tämän pitkän tekstin lopetukseksi kuvat viimevuodelta jokaisesta mamman rakkaasta mussukasta: