Tuossa aamulla mamma mun ilokseni saneli että: "ulkona on vaan -8 astetta pakkasta, haluutko Wilma lähteä ulos?" Mä olin tietty heti skarppina ja menin saman tien eteiseen, kun sen ovi avattiin.
No sitten kun mä astuin ulos ovesta mä juoksin äkkiä pari porrasta alas ja pysähdyin kuitenkin. En siksi, että flexin naru loppui, vaan siksi koska huomasin, että sitä inhottavaa kylmää valkoista tököttiä oli satanut lisää. Tuo oli vasta mun toinen ulkoilu kerta tänä talvena lukuun ottamatta niitä kertoja, kun mamma on vienyt mua sylissä terassille.
Päätin kuitenkin jatkaa urhoollisena matkaa meidän puutarhaan päin. Lunta oli kuitenkin niin paljon, että mun tassutuppos sinne viileään inhottavaan jäämassaan. Lisäksi mamma tepasteli takana ja sen askeleet narskui inhottavasti. Mä olin sitä mieltä, että oli parempi kääntyä takaisin ja hölköttelin siis vikkelästi kohti terassin portaita mamma perässä. Eihän tällainen prinsessa voi lumessa jäädyttää tassuja ilman minkäänlaisia tossuja!
Mä kököttelin hetken portailla ja mamma kysy multa pari kertaa ihmetellen et: "Joko sä haluut sisälle!?". Mä vaan kattelin muualle ja muistin yhtäkkiä että en ollu käynyt haistelemassa mun lempi pensasta. Se oli mun perinne joten ei sitä voinut jättää väliin! Mä uhrauduin ja lähdin taas tepastelemaan samaan suuntaan missä olin jo ennemmin käynyt.
Onnekseni huomasin että joku oli käynyt tekemässä mulle pienen polun pensaan luo. Itseasiassa niitä oli kaksi ihan vierekkäin. Mamma sanoi et joku oli käyny testamassa suksiaan, mut ihan sama polku oli kuin mulle tehty! Mä pääsin hengissä pensaan luo ja haistelin sitä tapani mukaan.
Naapurin koirat tuli tölläämään mua aidan taakse. Ne on niin tyhmiä! Ne vaan aina haukkuu sielä toisella puolella, eikä ne (onneksi) ikinä tajua että niistä aidan reijistä pääsis meidän puolelle. Mä ainakin mahdun ihan helposti. Oon pari kertaa koittanutkin, muttá mamma ei oikein tykännyt. Tai sitten ne koiruudet on vaan pääsyt hieman lihomaan eikä ne mahdu. Tai what ever.
Koirista viis. Naureskelin sitte yksikseni niille ja sit alko tulla kylmä. Mä tärisin hetken paikallani ja lähdin siitä sitten hiihtämään.. eiku siis kävelemään latuja... eiku polkua pitkin takaisin terassille.
Istuskelin terassin portailla ja katselin kanapaistia. Mamma väitti et se on fasaani, mut ihan samalta ne näyttää. En kuitenkaan viitsinyt lähteä pyydystelemään sitä, koska se olisi kuitenkin ollut liian jäässä ja maistunut pahalle.
Sitte tuli kauhea tuulen puuska ja valkosta lunta lensi päin mun naamaa. Mä en tykännyt siitä yhtään ja hyppelin matalana portaat ylös oven luo. Mamma avasi sen ja mä rynnistin sisään. Muu poppoo ihmetteli ja vissiin mammakin, että olipas se pikainen ulkoilu visiitti. Yleensä mä muka pyörin valjastelemassa tosi kauan ja mamma joutuu raahata mut väkisin sisään. Ulkona oli ollut niin inhottava ilma vaikka ei pakkasta niin paljoa ollutkaan, että käperryin palloksi meidän uudelle pehmeälle makuualustalle lämmittelemään.
