lauantai 10. huhtikuuta 2010

Kevättä ilmassa

Tänään ulkoillessa huomasi paaljon kevään merkkejä. Ihan ekaks siellä tuoksui ihan keväälle. Lumikin on hävinnyt maasta ihmeen nopeasti vaikka sitä olikin niin plajon. Nyt on enää vain pieniä kasoja siellä täällä.



Kauhukseni myös huomsasin, että meidän ulkotarhan katto on ihan mäsänä! Nyt me ei päästä vielä pitkiin aikoihin tarhaan ulkoilemaan ja sitä vielä hidastaa tuo katon tippuminen. Vaikka toisaalta tuohan oli vain väliaikainen tarha ja mamma uhkaa että siihen ei enää edes verkoteta kattoa, kun kuitenkin varmaan tänä kesänä rakennetaan uusi.



Lintujenkin ääniä ulkona kuului ja mamma hihkui kuinka joutsenia on jo näkynyt monet kappaleet. Ilmakin ulkona on lämmennyt niin paljon, että sielä tarkenee jo ilman villapaitaa. Niin, vaikka eihän me sitä villapaitaa koko talvena voitu käyttääkään, kun se leikkieni jäljiltä katosi jo ennenkuin talvi edes ehti alkaa. :P



Niin juu, ei ollakaan muistettu kertoa teille POH-KIS:n vuoden kissa -kilpailun tuloksia! Miiru oli 2. häviten suloiselle Sapelille (joka siis voitti) 0.10 pistettä. Wilma puolestaan oli 3.

2 kommenttia:

Sirpa kirjoitti...

Wilmalla on tarkka katse. Miirulle ja Wilmalle onnittelut hyvistä sijoituksista!

Anonyymi kirjoitti...

Hei ! Juu eiks olekin mahtavaa tämä kevät !!! Todella hienosti on näyttelyissä teillä kyllä mennyt, ja voi että oli naurussa pitelemistä kun luin nuo urahaaveet tuolla alempana :))))