tiistai 12. lokakuuta 2010

Huikea näyttelyviikonloppuu S-joella

LAUANTAI 2.10.
Meidän viikontakainen näytteoyviikonlopu seinäjoella kului hurjan nopeasti ja epätavallísesti. Ensin eläinlääkärin tarkastuksesta selviämisen jälkeen kävelimme tavalliseen tapaan kissoinemme ylös,mutta siellä selvisikin että kotikissat ovat alhaalla (ovat yleensä aikaisemmin olleet ylhäällä) ja eikun taas rappusia alaspäin. Näyttelyluetteloa selaillessani huomasin, että Miirulla ei ollut ainuttakaan kilpakumppania HCS urosten luokassa. Wilmalla oli onneksi enemmän, mutta lopulta HCS naaraita oli mamman pikkuisen lisäksi vain kaksi. Sunnuntain osalta näytti samalta. Selaillessani luetteloa vielä eteenpäin huomasin ettei näyttelyssä ollut paljon ollenkaan tuttuja näytteelleasettajia.
Päivä sujui silti joutuisasti ja kohta kiikutinkin Miirun Krisiitiina Rautiolle tuomaroitavaksi. Herra oli hieman hermostunut, mutta käyttäytyi kuitenkin. Ainoana HCS uroksena mammanpoika pääsi paneeliin ja sai hyvät arvostelut tarroilla varustettuna. Wilman vuoro oli melkein heti perään ja sain ihmetellä pikkuisen käyttäytymistä. Wilma nimittäin olisi halunnut pois pöydältä eikä ollenkaan viihtynyt. Kehujakin tuli ja Prinsessa oli kolmas. Kun siten vein Wilman häkkiin, se meni heti vessapaikkaan ja alkoi kuopia hiekkaa. Siinä oli siis syy hermostuneisuuteen.
Päivän vielä edetessä selvisi pannelijärjestys ja iloseksi yllätykseksi kotikissojen paneeli pidettiin ensimmäisenä. Miirua vastassa oli nätti täysin musta HCS naaras. Paneelissa Miiru käyttäytyi suht rauhallisesti ja jännityksen tiivistyessä viikonlopun ensimmäinen yllätys koitti. Miiru sai tuomareilta 2/3 ääniä ja oli BIS, näyttelyn paras kotikissa! Mamma oli mustavalkoisesta todella ylpeä ja antoi tietenkin heti nameja! =)

SUNNUNTAI 3.10.
Sunnuntai aamuna raahauduttiin jälleen Seinäjoen raviradalle. Heitin kissat häkkeihin ja päätin heti aamusta shoppailla. Käteen tarttui jonkin verran märkäruokaa ja ostin myös uuden lelun pikkuisille, sekä ihanan pehmoisen pinkin pedin, joka on ollut jo kovassa käytössä.
Aika kului taas sukkelaa ja Miirun vuoro tuli käväistä, jo ennestään tutun tuomarin, Arja Martikaisen pöydällä yläkerrassa. Tuolloin poika oli paljon rauhallisempi ja käyttäytyi siivosti saaden mainiot arvostelut. Ilman kilpailua Miiru pääsi jälleen paneeliin.
Wilman vuoro koitti ja sitäkin tuomaroi Martikainen. HCS naaraita oli jälleen kolme. Peinsessakin otti pöydällä ylättävän rennosti Kehuja tuli paljon turkin kunnosta ja kuvioinnista, sekä luonteesta. Kolmesta lyhytkarvanaaraasta valittiin paras ja sain yllättyä iloisesti tuomarin valinnasta. Hän tiputti kaksi kissa Wilma Wilhelmiinan ympäriltä ja julisti Wilman nominoiduksi! Eikä siinä vielä kaikki vaan Prinsessa verrattiin myös näyttelyn ainoaan pitkäkarvaan ja näistä rakas mamman pikku Wilma pääsi paneeliin!! Paneelista tulikin sitten todella jänniittävä kun omat kissat kisasivat vastakkain. ;)

Paneelijärjestys oli sama kuin edellisenä päivänä ja kotikissojen BIS valittiin ensin. Kolme tuomaria kävivät kukin vuoronperään tarkastelemassa rauhallisesti käyttäytyviä kissoja. Tuomareiden tehtyä päätökset nousi kaikkien tuomareiden laput ylös ja samassa selvisi ettö Wilma oli yksimielisesti BIS = Best In Show! Mamma oli hurjan ylpeä kaksikostaan ja tietenkin on vieläkin!

Näyttelyviikonlopun saldo oli siis huikea..

W: KK3, NOM & BIS
M: 2xNOM & BIS

Kuvat ovat nyt toisella koneella, että laitan niitä sitten myöhemmin ja siinä samalla sitten molempien kissojen ja molempien päivien arvostelut näkyviin.

5 kommenttia:

Ana kirjoitti...

Onnittelut! Wilman turkkihan on legendaarinen :-)

Wilma & Muut kirjoitti...

Kiitokset! :)

Hellu ja misut kirjoitti...

Herttinen, mikä jättimenestys !!! Onneksi olkooon oikein oikein kovasti, voi harmi kun ei voitu itse olla paikan päällä. Livenä on toki onnesi teidän kissat nähty, joten voidaan täällä kuvitella tunnelmia :)))

Sirpa kirjoitti...

Onnittelut hienosta menestyksestä! :)

Nessu ja Maiselmo kirjoitti...

Onnea Wilma ja Miiru!! <3 Teillä on kyllä hyvät turkit. Ja hyvää ruokaa selvästi annettu. :D