keskiviikko 22. joulukuuta 2010

Kaksi yötä jouluun on!

Hurjaa kuinka aika kuluu näin nopeasti, että joulu on jo ihan parin päivän päässä. Huomenna meille tuodaan kuusi sisälle. Sitten päästään haistelemaan vihreitä oksia ja valitsemaan parhaat koristeet pahvilaatikosta. Ja mikä parasta, päästään kuusen koristelun jälkeen tietysti leikkimään tyhjien pahvilaatikoiden parissa!

Kiva taas päästä katselemaan oikeaa puuta, kun tuolla pihalla on niin kylmä ettei sielä ole paljoa tullut käytyä. Mitä nyt mamma on päästänyt meitä vanhempia kisuja pihalle, kun se tietää, että me tullan aina ihan jääkalikkoina takaisin parin minuutin päästä. Wilmaa mamma ei uskalla päästää ulos ei edes valjaissa, vaikka tabbykissa aina naukuu ovella ja raapii sitä. On mamma pari kertaa vienyt Wilmaa sylissä ulos, mutta prinsessa alkoi heti tärisemään eikä ainakaan ilman villapaitaa tarjennut siellä olla. Ei edes mamman sylissä, vaikka Wilma ulos niin kovasti halusikin. Silti Prinsessa vain on niin hölmö että naukuu välillä ulko-ovella.

Mamma kävi tänään ostoksilla (se on kyllä rampannut kaupoissa viimeisten kahden viikon aijan) ja me vaistotaan että se on ostanut meillekin jotain. Kyllä se ainakin kehui kovasti että me kissat saadaan myös jotain herkku ruokaa joulun kunniaksi. Meillä on kuitenkin sellainen tunne, että me saadaan jotain muutakin kun jouluruokaa. Sen näkee sitten jouluaattona kahden yön päästä.

Meidän bloggailut on tuon mamman vuoksi tänä vuonna jäänyt vähän vähäiseksi ja kamujen blogejakaan ei olla paljoa ehditty seurailla. Mamma kuitenkin lupaa että siihen tulee muutos ja nyt se on luvannut tehdä uudenvuoden lupauksen, että se antaa enemmän aikaa meidän blogi jutuille. Ei me kyllä oikein ymmärretä mitä se uudenvuoden lupaus meinaa mutta vissiin siinä luvataan jotain keerran siinä se lupaus-sana on.

Laitetaan tähän loppuun Mirri vähän värittämään tätä tekstiä.

4 kommenttia:

Sirpa kirjoitti...

Hyvää joulua teidän poppoolle! :) Hrrr, siellä ulkona on tosi kylmä ja pitäisi lähteä kävelemään töihin. Olen kateellinen Kollolle, kun se saa jäädä kotiin lämpimään. :D

Sirpa

Musta ja Harmaa kirjoitti...

Moi kamut! Tykätään tosi paljon teidän otsikkokuvasta <3 Hyvää joulua vaan!

Pirsuli kirjoitti...

Kovasti odottelemme aina päivityksiänne. Makoisaa joulua ja reipasta talven jatkoa koko poppoolle! :)

Reeti kirjoitti...

Oikein kivaa joulua koko poppoolle!