torstai 16. helmikuuta 2012

Kirjastokissa

Kävin tuossa jokin aika sitten ystäväni kehotuksesta lainaamassa kirjastosta Vicky Myronin kirjan Kirjastokissa. Kirja on tositarina kirjanpalautuslaatikkoon ilmestyneestä punaisesta kissasta (Dewey Readmore Books), josta tuli USA:n osavaltion Iowan Spencerin kaupungin kirjaston oma kirjastokissa. Kirja oli niin hurjan hyvä, että oli ihan pakko tulla mainostamaan sitä tänne teille!
Teos kertoo Vicky Myronin (kirjastonjohtajan) näkökulmasta Dewey-kissan elämästä, siitä kuinka kissa tuo kuuluisuutta talousvaikeuksissa olevalle pikkukaupungille, kuinka kissa tullaan katsomaan jopa kaukaisista maista ja kuinka Vicky ja muut ihmiset saavat kissasta lohtua elämän vaikeissa tilanteissa. Kirjasa muistetaan kertoa myös kirjastokissasta aiheutuneista valituksista.
Varsinkin kissaihmisille kirja on ehdotonta ja mielenkiintoista luettavaa! Se oli hyvin mukaansa tempaava ja välillä itkettävä kuin myös naurattava. Etsin kirjan innoittamana netistä faktatietoa, kuvia ja viedoita kissasta ja niitä löytyi mielin määrin! Laitan tähän muutaman linkin, joita kiinnostuneet voivat selailla (HUOM! You Tube videoista saa enemmän irti vasta luettuaan kirjan!):

Dewey Readmore Booksin jonkin muotoiset kotisivut(?): http://www.deweyreadmorebooks.com/index.php

YouTube video "Memories of Dewey Readmore Books": http://www.youtube.com/watch?v=0jGpvvLmwbs (Pätkä jostain lukuisista TV ohjelmista, joka Deweystä on tehty)

YouTube video Japanilaisten tekemästä TV pätkästä "Working Cat": http://www.youtube.com/watch?v=kKHgV5Io6F0

Suosittelen!


Sitten vielä meidän omasta kotikissasta Miukusta sellaista asiaa, että varasin alkuviikosta tytölle ajan perjantaiksi lekurille. Se olisi nyt sitten steriloinnin aika. Tätä mammaa joksenkin surettaa, mutta Miukun osalta näin on varmasti parempi! Raporttia sitten viimeistään viikonloppuna siitä kuinka mamma pikkuinen on pärjännyt.

Ei kommentteja: