tiistai 31. heinäkuuta 2012

Villapaita keskellä hellepäivää

Täällä on lämpömittari noussut huimiin lukemiin ja säähän sopimattomana aionkin nyt kertoa, että olen saanut (VIHDOIN) valmiiksi kissojen villapaidan. Kutomisen aloitin ainakin vuosi takaperin. Liiankin tuttua kun on, että innostun aloittamaan uusia töitä, mutta jostain syystä suurin osa on edelleen puolivalmiina laatikonpohjalla. Paidan kudoin samoilla ohjeilla, kun vanhan punavalkoisenkin (jonka kuvaa en millään löytänyt vanhoista blogiarkistojen kätköistä :o ). Tosin tälläkertaa tein joitain omia lisäilyjä. Kaulus kohdassa on muutama raita ja lisäksi selänpäällä kulkee pieni palmikko.


Mamman innokas apuri (häirikkö).

Kuvia valmiista villapaidasta en vielä ehtinyt ottaa. Niitä on vuorossa, kun kissapoppoosta löytyy joku innokas malli. Näin, vaikka Suomen kesä on (edelleenkin) viileä, taitaa paksun turkin omaavan mallin tulla paidassa silti aika kuuma. Tuossa kuitenkin jo vähän esimakua aikaansaannoksesta.





Onkos teillä kissoilla talvisin käytössä villapaita?

Tänään päivittelin myös "Viikon parhaat" -sivun, että kiinnostuneet voivat käydä kurkkaamassa. :) Mindylle terveisiä (ja kiitoksia huomautuksesta), että laitoin nyt linkin molemmin puolin huutomerkit, jos se tulisi sen johdosta paremmin huomatuksi. Tuskin kovinkaan paljoa auttaa, mutta en oikein keksinyt muutakaan. Mietin jo värin muuttamista punaiseksi, mutta vastaan tuli kaksi ongelmallista kysymytstä: Miten saisin vain yhden sivulinkeistä punaiseksi? Ja olisiko sivu punaisena liian tyrkky? Hyviä ehdotuksia otetaan vastaan!

2 kommenttia:

Mindy kirjoitti...

Nyt on ainakin meidän suunnilla niin lämmin, että jo ajatuskin villapaidasta nostaa hien pintaan. Mahtaako teiltäkään vapaaehtoisia malleja kesällä löytyä?

Mindy ei oikeastaan edes hakeudu lämpöön talvellakaan, niin ei sillä taida yleensä vilu olla muuten kuin käytyään sekunnin verran parvekkeella.

En kyllä keksi sivupalkkiin vinkkiä, kun niissä on omat koodiongelmansa - tosiaan edelleen kestää ihmeen kauan ennen kuin palkki edes tulee näkyviin, latailee jotain skriptejä sitä ennen.

Bediitta kirjoitti...

Juu tuskin löytyy vapaaehtoista villapaitamallia kesällä. Pitää varmaan vaan sovittaa sitä jonkun päälle ja ottaa pikakuvat..

Meillä Wilma on oikea vilukissa. Se olkaa täristä ulos mentäessä, vaikka pakkasta ei olisi edes paljoa. Villapaita korjaa tuon asian. :)